
|
Tiedote 1.9.2010 Turun Venemessut tuo eloa veneilijän syksyyn
Ensi kauden venekauppojen sesonkiajankohta on nyt käsillä. Turun Venemessuilla valmistaudutaan 15. - 17. lokakuuta vastaanottamaan hankintoja suunnittelevat messukävijät. Tulevaan näyttelyyn valmistaudutaan positiivisin mielin, sillä jo kevään Meri Kutsuu -messuilla kävijämäärät olivat ilahduttavia, joka puolestaan kuvastaa innostusta venealaa kohtaan.
Tilauskirjojen täyttymisen lisäksi messuilla on myös muita tavoitteita. Syyshuolto on lokakuussa ajankohtainen asia. Messuilla on nähtävissä useita uutuuksia. Mukana on Suomessa ensiesittelyn saava Dufour 375. Myös Wellcraft, joita ei ole Suomessa nähty vähään aikaan, on mukana messuilla. Näiden uutuuksien lisäksi messuilta löytyy lisäksi mm. Jeanneau NC 11, Drive-veneet ja Havene.
Veneostosten lisäksi kävijöillä on mahdollisuus kuulla ajankohtaista tietoa koko veneilystä ja saaristomatkailusta. Turun Venemessuilla on tarjolla ajankohtaisia tietoiskuja. Muun muassa Vuoden kalaopas Hauki-Hokkanen kertoo hauen syyskalastuksesta. Monille vieraat saaristokohteet avautuvat aivan uudella tavalla kiitellyn toimittaja-kirjailija Altti Holmroosin luennoilla. Messuympäristössä paikalla ovat aina alan parhaat asiantuntijat eli venekauppiaat. Messuille kannattaakin lähteä hakemaan tietoa, sillä tuleva veneilykausi on lähempänä kuin uskoisikaan!
Seuraa messujen etenemistä: www.turunvenemessut.fi
Lisätiedot: |
|
| Viimeksi päivitetty ( 02.09.2010 ) |
| < Edellinen | Seuraava > |
|---|
|