Advertisement

Lehdistötiedote 27.8.2010

Åbo Akademi

Turun Osuuskauppa lahjoittaa 15 000 euroa Åbo Akademille

Turun Osuuskauppa tukee Åbo Akademin varainhankintaa lahjoittamalla 15 000 euroa yliopiston alkupääomaan.

- Turun Osuuskauppa on maakunnallinen osuuskauppa, jonka eräänä tavoitteena on Varsinais-Suomen hyvinvoinnin ja kilpailukyvyn edistäminen. Osallistumalla Åbo Akademin varainkeruukampanjaan Turun Osuuskauppa haluaa tukea Åbo Akademia maakunnan elinvoimaisuuden ja vetovoimaisuuden ylläpidossa ja kehittämisessä, Turun Osuuskaupan toimitusjohtaja Harri Koponen kertoo.

- On hienoa, että paikalliset yhtiöt ymmärtävät Åbo Akademin alueellisen merkityksen. Olemme iloisia siitä, että Turun Osuuskauppa tukee Åbo Akademia, jolla on reilut 1000 työntekijää ja 5000 opiskelijaa Turun alueella. Otamme lahjoituksen vastaan erittäin kiitollisina ja toivomme että Turun Osuuskaupan lahjoitus toimisi esimerkkinä muille alueen yrityksille, sanoo Åbo Akademin rehtori Jorma Mattinen.

Valtio on lupautunut tekemään finanssisijoituksen joka on 2,5 kertainen suhteessa kerättyihin lahjoituksiin. Näin ollen Turun Osuuskaupan lahjoitus tuo 52 500 euroa Åbo Akademin pääomaan.

Åbo Akademin varainhankintakampanja käynnistettiin syyskuussa 2009 ja jatkuu vuoden 2010 loppuun asti. Kerätyn pääoman tuotto käytetään korkealuokkaisen ruotsinkielisen koulutuksen ja tutkimustyön takaamiseksi maassamme tulevaisuudessa. Lisätietoja kampanjasta osoitteessa www.abo.fi/medelinsamling.

Turun Osuuskauppa toimii 21 kunnan alueella Varsinais-Suomessa. Sen tehtävänä on tuottaa palveluja ja etuja yli 117 000 asiakasomistaja-taloudelle. Turun Osuuskauppa toimii market-, liikennemyymälä-, majoitus- ja ravitsemis- sekä tavaratalokaupassa työllistäen noin 2 300 henkilöä.

 

Lisätietoja:

Toimitusjohtaja Harri Koponen, Turun Osuuskauppa

sähköposti: Tämä sähköpostiosoite on suojattu roskapostia vastaan, aseta javascripttuki päälle nähdäksesi osoitteen. , puh 010 764 4001

Rehtori Jorma Mattinen, Åbo Akademi

sähköposti: Tämä sähköpostiosoite on suojattu roskapostia vastaan, aseta javascripttuki päälle nähdäksesi osoitteen. , puh (02) 215 4100, 0400 798 979

Viimeksi päivitetty ( 31.08.2010 )
 
< Edellinen   Seuraava >


Viestintämania Oy 2010