Teleste on valittu Fttx-ratkaisujen toimittajaksi israelilaiselle HOT Telecomille. Nelivuotinen raamisopimus on kokonaisuudessaan arviolta 16 miljoonan euron arvoinen. HOT Telecomin kaapeliverkon mittavan uudistusprojektin tavoitteena on kahden miljoonan liittymän verkkoarkkitehtuurin modernisointi HFC-pohjaisesta syväkuituratkaisuun mahdollistaen entistä nopeammat, jopa 100 Mb/s datayhteydet sekä tulevaisuuden tilausvideo-, puhelin- ja HDTV -palvelut. Sopimus koskee HDO-tuotealustaa, AC800- ja CXE-kuituvastaanottimia, joiden avulla kasvatetaan merkittävästi erityisesti siirtoverkon paluusuunnan kapasiteettitarjontaa sekä verkon toimintavarmuutta. Sopimus vahvistaa entisestään Telesten vahvaa asemaa kuituoptiikan kansainvälisenä toimittajana. HOT Telecom Systems Ltd on perustettu vuonna 2003 ja sen pääkonttori toimii Petah Tikvassa, Israelissa. Yhtiö tarjoaa useita televisiokanavia, tilausvideopalvelun, Internet-yhteyksiä sekä VoIP-puhelinpalveluita. Teleste on vuonna 1954 perustettu kansainvälinen teknologiakonserni, joka on erikoistunut laajakaistaisen liikkuvan kuvan ja tietoliikenteen järjestelmiin ja palveluihin. Liiketoimintamme on jaettu kahteen liiketoiminta-alueeseen: Video and Broadband Solutions sekä Network Services, joissa molemmilla osa-alueilla kuulumme maailman johtaviin yrityksiin. Liikkuva videokuva on kaiken liiketoimintamme ytimessä, ja keskitymmekin kuvan ja datan käsittelyyn, siirtoon sekä hallintaan niin operaattoreille kuin julkiselle sektorille, jotka puolestaan tarjoavat moninaisia videokuvaan liittyviä informaatio-, viihde- ja turvapalveluita loppukäyttäjille. Video and Broadband Solutions -liiketoiminta-alueemme keskittyy laajakaista-tilaajaverkojen, videopalvelualustojen sekä videovalvontasovellusten tuoteratkaisuihin. Network Services -alueemme keskittyy kokonaisvaltaisiin palveluratkaisuihin, kuten verkkojen rakentaminen, uudistaminen sekä huolto, ylläpito- ja suunnittelupalveluihin. Vuonna 2009 Telesten liikevaihto oli 142 miljoonaa euroa, ja konsernin palveluksessa vuoden lopussa oli 1260 henkilöä. Yrityksellä on noin 30 omaa toimipistettä eri puolilla maailmaa ja sen liikevaihdosta yli 90 % kertyy ulkomailta. Yhtiön osakkeet noteerataan NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä. Lisätietoja yrityksestä saa osoitteesta: www.teleste.com TELESTE OYJ Jukka Rinnevaara Toimitusjohtaja
> lisää tiedotteita