Työ- ja elinkeinoministeriön Telakkatyöryhmän mietinnön mukaisesti Valtioneuvosto on osoittanut rahoituksen hankkeille, joilla parannetaan meriteollisuus-toimialan yritysten toimintaedellytyksiä STX Turun telakan vaikean tilausvajeen johdosta.
Varsinais-Suomen Ely-keskuksen perustama Kompassi-ryhmä on valinnut kaksivuotisen hankkeensa rakennemuutosjohtajaksi 15.8. alkaen insinööri (B.Sc) Ari Nousiaisen. Hän tulee ohjamaan ja suuntaaman toimenpiteitä, jotka edesauttavat meriteollisuussektorilla toimivien verkostoyritysten kehitystä ja menestymisen edellytyksiä tarvittavaan rakennemuutokseen.
Kompassityöryhmän jäsen asiamies Markku Wuoti Suomen Yrittäjistä on ollut mukana rekrytointiprosessissa. - Muutostahti on ollut raju. Olemme todenneet, että on välttämätöntä saada alaa tunteva ja osaava henkilö ohjaamaan muutosprosessin kierteeseen joutuneiden verkostoyritysten kehitystä, toteaa Wuoti. - Uskon, että tällä toimenpiteellä verkostoyritykset selviävät pahimman vaiheen yli ja löytävät uusia tukijalkoja toiminnalleen, jatkaa Wuoti.
Uudet korvaavat työpaikat on tavoitettavissa lähinnä kansainvälisillä markkinoilla hyvän osaamisen ja tuotekehityksen avulla.
Ari Nousiaisen laaja kansainvälinen kokemus ja tuotekehitysosaaminen yhdistettynä kokemuksella aiemmin edustamiensa kansainvälisten yritysten johtoryhmien työskentelystä on kiistatta eduksi etsiessä strategisia linjauksia verkostoyritysten uudistumiseen. Ari Nousiainen siirtyy tehtävään Cargotec Oy:n palveluksesta.
Rakennemuutosjohtajan toimipaikka on Koneteknologiakeskus Turku Oy, joka hallinnoi ESR-hanketta johon tehtävä liittyy.
Lisätietoja:
Anne Ahkola-Lehtinen, Toimitusjohtaja Koneteknologiakeskus Turku Oy 040 533 1974
Ari Nousiainen, Rakennemuutosjohtaja 040 5251 202
Markku Wuoti, asiamies Suomen Yrittäjät 050 305 4197
Esa Lindqvist, yksikön päällikkö Varsinais-Suomen Ely-keskus 0400 522 141
> lisää tiedotteita