TURKU - EUROOPAN KULTTUURIPÄÄKAUPUNKI 2011
Tiedotusvälineille 15.6.2010
Euroopan kulttuuripääkaupunkien arviointi- ja neuvonantajalautakunta sai 28.4.2010 vuoden 2011 kulttuuripääkaupungeilta Turulta ja Tallinnalta tilanneselvitykset tulevan vuoden ohjelmasta ja siihen liittyvästä hallinnoinnista. Selvitysten perusteella lautakunta päätti suosittaa Turulle 1,5 miljoonan euron suuruisen Melina Mercouri -palkinnon myöntämistä.
Arviointilautakunta koostuu seitsemästä EU:n toimielinten nimittämästä jäsenestä. Puheenjohtajana toimii britti Sir Robert Scott. Vuoden 2010 Euroopan kulttuuripääkaupungit olivat ensimmäiset, joita lautakunta arvio kahdesti sen jälkeen kun kaupungit olivat saaneet nimityksen kulttuuripääkaupungeiksi.
Vuoden 2011 Euroopan kulttuurikaupunkien Turun ja Tallinnan valmistelujen edistymistä arvioitiin ensimmäisen kerran loppuvuodesta 2008 ja toisen kerran huhtikuussa 2010. Arviointiin liittyvänä uutena menettelynä lautakunta voi suosittaa Kreikan entisen opetusministerin Melina Mercourin nimeä kantavan palkinnon myöntämistä. Mercouri esitti vuonna 1985 Euroopan kulttuurikaupunki -projektin toteuttamista ja Ateena oli tuolloin tittelin ensimmäinen haltija.
Kulttuuripääkaupunki Turun tilanteesta raportoivat tilaisuudessa Turku 2011 -säätiön toimitusjohtaja Cay Sevón, ohjelmajohtaja Suvi Innilä ja Turun kaupungin yhteysjohtaja Mikko Lohikoski.
Kulttuuripääkaupungeilta odotetaan sekä kansainvälisyyttä että alueellista osallistumista
Euroopan kulttuuripääkaupunkinimityksen tarkoituksena on tuoda esille eurooppalaisen kulttuurin rikkaus ja moninaisuus sekä toisaalta eurooppalaisia yhdistäviä piirteitä. Tavoitteena on myös lisätä tietämystä ja keskinäistä ymmärrystä Euroopan kansalaisten välillä.
Huhtikuun arviointitapaamisessa tulevien kulttuuripääkaupunkien ohjelmaa arvioitiin erityisesti kahdella kriteerillä, jotka ovat "eurooppalainen ulottuvuus" sekä "kaupunki ja asukkaat".
Eurooppalaisen ulottuvuuden toteutumisessa tavoitteena on, että Euroopan kulttuuripääkaupunkivuoden ohjelma lisää eurooppalaisten kulttuuritoimijoiden välistä yhteistyötä, korostaa eurooppalaisen kulttuurin rikkautta ja tuo sitä monipuolisesti esille. Kaupunkitason kategoriassa korostetaan muun muassa kaupunkilaisten ja lähiseutujen asukkaiden osallistumismahdollisuuksia sekä pitkäaikaisia vaikutuksia aikaansaavia kehittämistoimenpiteitä.
Arviointilautakunta kiitti Turun valmistelua vahvasta ja tasapainoisesta tavasta organisoida kulttuuripääkaupunkityötä laaja-alaisessa yhteistyössä kaupungin eri toimijoiden kanssa. Lautakunnan mukaan vuoden 2011 pitkän aikavälin vaikutukset kaupungin kehittämisessä saattavat olla erittäin myönteiset, mikäli asiaan kiinnitetään etukäteen huomiota. Eurooppalaisen ulottuvuuden osalta lautakunta toivoi jatkossa sen vahvempaa esille tuomista Turun ohjelmaa julkisuudessa esiteltäessä.
Arvioinnin perusteella Euroopan kulttuuripääkaupunkien arviointi- ja neuvon-antajalautakunta suosittaa Melina Mercouri -palkinnon myöntämistä Turulle. Palkintosumma 1,5 miljoonan euroa maksetaan kulttuuripääkaupunki Turulle kokonaisuudessaan lokakuun alussa.
Tallinnalle palkintoa ei tässä vaiheessa suositeltu myönnettäväksi. Tallinnalta edellytetään rahoitukseen liittyviä lisäselvityksiä kesäkuun 2010 loppuun mennessä. Mikäli Tallinnan kaupunki ja Viron valtio eivät tällä aikataululla pysty vastaamaan kysymyksiin, siirtyy päätös Melina Mercouri -palkinnon myöntämisestä kunnes EU:n komissio on saanut riittävät takeet rahoituksen järjestymisestä.
LISÄTIEDOT
Turku 2011 -säätiö
Cay Sevón toimitusjohtaja
p. +358 (0) 40 764 9541 Tämä sähköpostiosoite on suojattu roskapostia vastaan, aseta javascripttuki päälle nähdäksesi osoitteen. Suvi Innilä ohjelmajohtaja p. +358 (0)50 559 0186 Tämä sähköpostiosoite on suojattu roskapostia vastaan, aseta javascripttuki päälle nähdäksesi osoitteen.
http://www.turku2011.fi/
> lisää tiedotteita