Advertisement

Taloustutkimus Oy tutki viime vuoden lopulla Viestintämania Oy:n toimeksiannosta Mania-lehden tunnettuutta ja lukijoiden mielipiteitä lehdestä. Tulokset olivat rohkaisevia, sillä vain runsaan kolmen vuoden ilmestymisen jälkeen Mania-lehden tunsi jopa 64 prosenttia alueen yrityspäättäjistä. Puolet oli ainakin selaillut lehteä joskus ja lähes kolmasosa, 31 prosenttia, ilmoitti lukevansa lehteä säännöllisesti tai silloin tällöin. Tutkimuksen perusteella lehden lukijapeitoksi saatiin 33 prosenttia.

Manian lukemiseen käytetään keskimäärin aikaa kymmenen minuuttia. Säännölliset lukijat käyttävät aikaa tätä enemmän eli 13 minuuttia.

Vastaajilta pyydettiin lehdestä kokonaisuutena yleisarvosanaa asteikolla 4-10. Kaikkien lehden tuntevien keskuudessa keskiarvoksi muodostui 7,17 ja säännöllisten lukijoiden keskuudessa 7,51. Parhaiten Maniaa kuvaaviksi adjektiiveiksi muodostuivat helpplukuinen, ajankohtainen, asiapitoinen ja luotettava. Lähes puolet oli vähintään osittain samaa mieltä väitteiden "Sopivasti työtä ja vapaa-aikaa", "Hyvä alueellinen B to B -media" ja "Täydentää hyvin mediavalikoimaa" kanssa.

Aihepiireistä lukijoita kiinnostavat eniten paikalliset talous- ja yritysuutiset sekä syventävät bisnesteemat. Vähiten kiinnostavina pidettiin yritysten iltatilaisuuksista koottuja juttuja, vaikka 40 prosenttia vastanneista piti niitäkin vähintään jonkin verran kiinnostavina.

 
< Edellinen   Seuraava >


Viestintämania Oy 2010